Nuoret Leijonat teki torstaina todellisen sensaation, kun se kukisti USA:n upeasti 1-0. Voitto tarkoitti samalla sitä, että Suomi pelaa mitalipeleissä.

Suomelta nähtiin turnauksen paras peli tärkeimpään mahdolliseen paikkaan, sillä tappio olisi tietänyt turnauksen päättymistä. Nyt huima taistelu palkittiin ansaitulla 1-0-voitolla. USA:n pelaajilla kasettikaan ei kestänyt tiiviisti puolustanutta Suomen joukkuetta, vaan jenkit sortuivat pariinkin ylilyöntiin.

Nuorten Leijonien asetelma lauantain välierään on jälleen erittäin herkullinen, sillä Kanada on ehdottomasti selvä ennakkosuosikki otteluun. Sehän sopii loistavasti Suomelle, joka sai rutkasti itseluottamusta USA-voitosta.

Kanada on toistaiseksi hävinnyt turnauksessa ainoastaan yhden ottelun, mutta se oli sitäkin tylympi, sillä Venäjä murskasi Kanadan vakuuttavasti 6-0. Tämä osoittaa sen, että Kanada on ehdottomasti lyötävissä, mikäli Suomelta nähdään jälleen turnauksen paras peli.

Nuorilla Leijonilla on loistava selkänoja menestykseen, sillä maalivahti Justus Annunen osoitti USA:ta vastaan, että nuorukainen on turnauksen paras veskari. Myös Kanada joutuu tekemään ison päivätyön, jotta kiekko saadaan Annusen ohi.