Real Madridin mestaruus on enää yhden voiton päässä. Ensimmäinen mahdollisuus koittaa torstaina, kun joukkue kohtaa La Ligassa Villarrealin.

Zinedine Zidanen johtama Real Madrid on päässyt suorastaan jäätävään vireeseen, sillä se on voittanut koronatauon jälkeen kaikki yhdeksän otteluaan. Toinen sija on vaihtunut samalla kärkipaikkaan, joten verivihollinen Barcelona on jätetty tylysti nuolemaan näppejään. Torstai-iltana Real Madridilla on ensimmäinen mahdollisuus varmistaa mestaruus, kun joukkue kohtaa Villarrealin kotikentällään.

Real Madrid on jäätävän iso ennakkosuosikki torstain otteluun, joten vain ihme pitäisi Barcelonan mestaruushaaveet yllä. Villarreal on kelvollinen nippu, mutta ei missään nimessä Realin tasoinen. Tähän päälle, kun lisätään isäntien hurja itseluottamus sekä uskomattomalla tavalla toimiva puolustus, niin vaikeaa tulee olemaan yllätyksen tekeminen. Zidanen kehittelemät kuviot ovat olleet rautaa viimeisissä yhdeksässä pelissä, koska omiin on mennyt ainoastaan kaksi maalia.

Kaiken lisäksi puolustajat ovat olleet myös tehokkaalla päällä, koska varsinkin Sergio Ramos on takonut rankkareita pussiin hirmuisella teholla. Espanjalaisesta onkin kuoriutunut todellinen rankkarispesialisti Cristiano Ronaldo lähdön jälkeen.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että Real tulee torstai-iltana voittamaan ja varmistaa samalla mestaruuden. Se olisi joukkueelle äärimmäisen maukas, sillä viimeiset seitsemän kautta ovat tuoneet tilille ainoastaan yhden mestaruuden. Nyt on paikka laittaa tuo putki poikki ja sen Real tulee tekemäänkin.