Manchester City palaa tauolta keskiviikkona, kun se kohtaa Valioliigassa Arsenalin. Pep Guardiolan miehistö on valtava ennakkosuosikki.

Valioliiga käynnistyy vihdoin keskiviikkona, joten edessä on hienot futisviikot. Heti avauspäivänä päästään nauttimaan todellisesta huippuottelusta, kun Manchester City ja Arsenal iskevät yhteen.

Pep Guardiolan tähtisikermä on vielä teoreettisesti mukana mestaruustaistelussa, kun taas Arsenal yrittää vielä päästä mukaan europeleihin oikeuttaviin sijoituksiin.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen ja tuolloin City oli vahvempi selvin numeroin 3-0. Myös tällä kertaa suosikki on selvä, sillä Cityn pistemenetys olisi järisyttävä yllätys. Käytännössä jokaisella osa-alueella edellä oleva City porskuttaa sellaisen hyökkäysvoiman kanssa, että Arsenalin todella haavoittuvainen puolustus ei tule millään kestämään sitä mankelia.

Tämän lisäksi tauko on varmasti suosinut enemmän Cityä, jonka pelaajat ovat saaneet pitkästä aikaa vetää kunnolla happea. Nyt jokainen on varmasti tuoreena, kun pelit jatkuvat ja sekös on Arsenalille heikko juttu. Kevin De Bruyne, Raheem Sterling, Sergio Agüero ja kumppanit tulevat tekemään sellaista tuhoa hyökkäyksessä, että alta pois!

Manchester Cityn voitosta on normaalisti tarjolla kertoimeksi 1.36, mutta nyt on tarjolla jotain aivan poikkeuksellista. Cityn voitto pitäisi olla niin kirkossa kuulutettua kuin vain mahdollista, joten yllätykseen tuskin kukaan jaksaa uskoa.