Helpoimmalla pääset, kun vaihdat Androidiin.
Mihin tarkoitukseen työkalu on luotu? |
---|
Lähtökohtaisesti kohderyhmänä on ollut vedonlyöjät. Mukaan on kerätty tilastoja, joista toivotaan apua mietittäessä vedonlyöntiä.
Esimerkiksi: Kokoonpanojen vertailu edelliseen peliin on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi. Lisäksi on kerätty tietoa eräkohtaisista maalimääristä jne. Yleensäkkin ideana on ollut kerätä tietoa, jota ei muualta ole näin helposti saatavilla. |
Onko ohjelma valmis? |
Kehitys ei suinkaan lopu julkaisuun. Odottamassa on liuta ideoita aikaa toteutukselle. |
Raportoin bugista/uudesta ominaisuudesta, mutta mitään ei ole tapahtunut. Mikä maksaa? |
Olen 4 pienen lapsen isä ja kauniin vaimon puoliso. Mahdollisuuteni kehittää työkalua ovat pääosin iltaisin/öisin. Otan mielelläni vastaan palautetta ja ideoita, mutta resurssini ovat rajalliset. |
Miksi pelaajalla näkyy eri määrä pelejä joukkuekohteisessa pistepörssissä ja pelaajan omalla sivulla? |
Joukkuekohtaiseen pistepörssiin lasketaan pisteet vain joukkueen mukana pelatuista otteluista. Eli jos pelaaja vaihtaa seuraa kesken kauden lasketaan pisteisiin vain ottelut uuden seuran mukana. Pelaajakortissa taas näkyy pelaajan kaikki kauden ottelut. |