ENCE jatkaa pelejään ESL Pro Leaguessa perjantaina, kun joukkue saa vastaansa maailmanlistan kärjessä olevan Natus Vinceren.

ENCEn otteet huipputurnauksessa ovat yllättäneet kaikki, sillä jo lohkovaiheessa joukkueen odotettiin lähtevän lauluun. Meno oli kuitenkin upeaa seurattavaa ja jatkopaikka tuli täysin ansaitusti. Keskiviikkona pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastassa oli forZe, joka lähti suosikkina taistoon. Suomalaisorganisaatio ei tästä hätkähtänyt, vaan latoi todella tylysti taululle lukemiksi 2-0. Tämä tiesi etenemistä jo puolivälieriin, jossa haaste kasvaa entisestään.

Perjantaina pelattavassa ottelussa vastaan asettuu Natus Vincere, joka on maailmanlistan kärjessä. Varsinkaan joukkueen tähtipelaaja ei kaipaa esittelyjä, sillä kaikki varmasti tietävät s1mplen taidot.

ENCEn kannalta tilanne on kuitenkin todella otollinen, sillä joukkue on jo ylisuorittanut rajusti eikä kukaan odota enää menestystä. Sen sijaan Natus Vincere janoaa turnauksesta ainoastaan mestaruutta, joten kaikki paineet ovat tiimin harteilla.

Ennenkin vastaavasta tilanteesta on nähty suuria yllätyksiä, joten mikäli ENCE saa loistavan startin otteluun, niin kaikki on mahdollista. Ainakin vakuuttavasti sujunut forZe-ottelu antaa rutkasti itseluottamusta puolivälierään.

Kymppi ENCElle tuo parisataa

Coolbet tarjoaa ENCEn voitosta kertoimeksi 4.00. Uutena asiakkaana saat korotettua valitsemasi vedon voiton viisinkertaiseksi, jolloin voitat kympin panoksella 2OO euroa. Lue ohjeet tarjouksen lunastamiseen alta.

1. Siirry kampanjasivulle ja lue ehdot ––> tästä linkistä
2. Valitse sivulta: TALLETA 1O € – PELAA 5O € ja tee talletus, jonka jälkeen sinulla on 5O euroa.
3. Panosta kaikki ENCEn voiton puolesta.
4. Jos ENCE voittaa, sinä voitat 1O euron sijoituksella 2OO euroa (5O x 4.OO).
5. Huomioi tarjouksen ehdot ja kierrätysvaatimukset.

Natus Vincere - ENCE


PVM: 10.9.2021
Klo: 17:00
OTA HALTUUN!