Perjantaina nähdään yksi viime vuosien mielenkiintoisimmista CS:GO-illoista suomalaisittain, sillä vastakkain iskevät ENCE ja HAVU.

Kahden suuren suomalaisorganisaation edellisestä kohtaamisesta on ehtinyt kulumaan kaksi vuotta. Tämän ajanjakson aikana useampi asia on ehtinyt muuttumaan ja kumpikin hakee uutta nousua nyt uudistuneella kokoonpanolla.

Kuitenkin sähköä kohtaamisessa tulee iskemään, sillä molemmissa jengeissä nähdään pelaajia, jotka ovat olleet vastapuolen riveissä. Varsinkin HAVUn Aerial ja xseveN haluavat varmasti näyttää ENCElle, että kaksikko on todellakin pelimiehiä.

Myös HAVUn koko joukkue haluaa varmasti pois pikkuveljen asemasta ja nyt se on lähempänä kenties kuin koskaan, sillä joukkue on älyttömässä iskussa ja homma kulkee. Sen sijaan ulkomaalaisia palkannut ENCE ei ole hirveästi saanut pelejä alle ja näissäkin menestys on jäänyt vaisuksi.

HAVUn tilanne on huomattavasti parempi, sillä pelejä on tullut runsaasti ja mikä parasta tulokset ovat olleet loistavia. Tämä on nostanut taatusti tiimin itseluottamusta ja se on yksi tärkeimmistä asioista kovissa paikoissa.

Aikaisemmin ENCEllä on ollut riveissään selvästi enemmän tulivoimaa, mutta nyt tuollakin saralla puntit ovat tasoittuneet, sillä Aerial ja xseveN ovat osoittautuneet loistaviksi hankinnoiksi.

Monet asiat viittaavatkin siihen, että HAVU tulee laittamaan ENCElle luun kurkkuun ja nappaa valtikan itselleen.